Toimipisteet

Kuopion konservatorio toimii viidellä paikkakunnalla, joissa jokaisessa on oma toimipiste.

Kuopion toimipiste on konservatorion toimipisteistä suurin ja koko toiminnan keskus. Kuopion toimipisteeseen kuuluu useita eri opetuspaikkoja, joista Kuopion Musiikkikeskus on suurin. Kuopion opetustarjonta on laaja sekä musiikissa että tanssissa. Kuopiossa annetaan musiikin varhaisiän opintojen, musiikin perusopintojen ja syventävien opintojen opetusta sekä musiikkialan toisen asteen ammatillista koulutusta. Tanssin osalta Kuopiossa annetaan tanssin varhaisiän opintojen opetusta sekä tanssin perusopintojen ja syventävien opintojen opetusta sekä baletissa että nykytanssissa.

Juankosken toimipiste perustettiin v. 1983. Toimipisteen toimialueeseen kuuluvat Juankosken lisäksi Kaavin ja Tuusniemen kunnat. Juankosken toimipisteessä annetaan musiikin ja tanssin varhaisiän opintojen, musiikin perusopintojen ja syventävien opintojen sekä tanssin perusopintojen opetusta nykytanssissa.

Lapinlahden toimipiste perustettiin v. 2001. Keväällä 2023 toimipiste muutti Viisun uusiin musiikin opetustiloihin Matin ja Liisan koululle. Lapinlahdella annetaan musiikin varhaisiän opintojen sekä musiikin perus- ja syventävien opintojen opetusta.

Nilsiän toimipiste aloitti toimintansa v. 1976. Toiminnan piirissä on Nilsiän lisäksi Rautavaaran kunta. Nilsiän toimipisteessä annetaan musiikin ja tanssin varhaisiän opintojen, musiikin perusopintojen ja syventävien opintojen sekä tanssin perusopintojen opetusta nykytanssissa.

Siilinjärven toimipiste perustetiin v. 1973. Syksyllä 2014 toimipiste muutti nykyisiin toimitiloihin Innocumiin Isoharjantielle. Siilinjärven toimipisteessä annetaan musiikin varhaisiän opintojen sekä musiikin perus- ja syventävien opintojen opetusta.

Suonenjoen toimipiste aloitti toimintansa v. 1973. Musiikinopiskelunsa aloitti tuolloin 49 suonenjokista lasta ja nuorta. Myöhemmin oppilaita on tullut myös Rautalammilta, Vesannolta, Tervosta ja Pieksämäeltä. Toimipisteessä annetaan musiikin varhaisiän opintojen sekä klassisen musiikin perus- ja syventävien opintojen opetusta.

Eri toimipisteiden opetustarjontaan, instrumenttivalikoimaan ja yhteystietoihin pääset tutustumaan toimipisteiden omilla sivuilla.

Ajankohtaista: Uutisia

9.4.2024

Kuopion konservatorio leirituet haettavissa

Leiritukea voi hakea 30.5.2024 saakka sähköisellä hakulomakkeella. 

Soiton riemua ja taitavia tulkintoja Kuopion X pianokilpailussa

Kilpailun kolmessa sarjassa kuultiin eri-ikäisten lasten ja nuorten taitavia ja innostuneita tulkintoja suomalaisesta ja kansainvälisestä pianomusiikista.

4.4.2024

Maakunnalliset soittimet haettavana 30.4.2024 mennessä

Maakunnallisten soittimien hakuaika on 4.4.–30.4.2024.