Kamarimusiikki, orkesterit, kuorot, lasten ja nuorten lied
Yhdessä soittamisen ja laulamisen riemua sekä esiintymisen elämyksiä!
Kamarimusiikki
Kuopion konservatoriossa yhteismusisoidaan erilaisissa kamarimusiikkikokoonpanoissa siitä lähtien, kun soittotaidot sen mahdollistavat. Kamarimusiikkiyhtyeet esiintyvät ahkerasti oppilaitoksen konserteissa. Helmikuinen Talvikamari-tapahtuma on kamarimusiikin vuosittainen suurkatselmus.
- Yhteismusisointi voi olla periodi- tai projektiluonteista tai useita vuosia kestävää säännöllistä ja pitkäjänteistä työskentelyä.
- Pääaineen opettajat vastaavat omien oppilaidensa ohjaamisesta yhteismusisointiin.
Orkesterit
Kuopiossa toimii useita eri-ikäisille oppilaille tarkoitettuja jousiorkestereita. Kaikki orkesterit harjoittelevat viikoittain ja esiintyvät vähintään kahdesti lukuvuoden aikana. Myös jokaisessa muussa toimipisteessä on jousiorkesteri tai –ryhmä. Kuopiossa toimivien konservatorion jousiorkestereiden (Primo-orkesteri, Juniorijouset ja Kamarijouset) toimintaan on integroitu musiikkitaito-opetus, jolloin oppilaat saavat orkesteriin osallistumalla myös musiikkitaitosuoritukset.
Primo-orkesteri
Primo-orkesterissa soittavat jousisoittimien vasta-alkajat, joilla ei vielä ole pääaineessaan taidonnäytteitä. Primoa opettavat Sonja Koistinen ja Leena Muona. Musiikkitaitoa opettavat Kirsi Meriranta ja Aino Konttinen. Stemmiksiä opettavat Sonja Koistinen (alttoviulu ja 1.viulu), Leena Muona (2.viulu), Laura Muona (sello) ja Kiira Siikavirta (kontrabasso).
Primo-orkesteri harjoittelee maanantaisin klo 16.00-18.00 Musiikkikeskuksen Kamarimusiikkisalissa.
Juniorijouset
Juniorijouset-orkesterin soittajat ovat suorittaneet pääaineen alkutason. Juniorijousia ohjaavat Tuomas Untamala, Lotta Peltomäki, Leena Muona, Kiira Siikavirta, Aino Konttinen ja Kirsi Meriranta.
Orkesteri harjoittelee maanantaisin klo 16.00–18.15 Kuopion Musiikkikeskuksen Kamarimusiikkisalissa.
Kamarijouset
Kamarijousten soittajat ovat suorittaneet soittimessaan keskitason, joten ohjelmisto on vaativampaa kuin Juniorijousissa. Kamarijousten kokoonpanoa laajennetaan tarpeen mukaan myös muilla kuin jousisoittimilla. Orkesteria ohjaavat Tuomas Untamala, Lotta Peltomäki, Mikko Väisänen, Kiira Siikavirta ja Riikka Pellinen.
Orkesteri harjoittelee tiistaisin klo 16.00–18.00 Kuopion Musiikkikeskuksen Kamarimusiikkisalissa.
Puhallinorkesterit
Puhaltajien yhteismusisointi tapahtuu suurimmaksi osaksi paikallisissa puhallinorkestereissa, joiden kanssa konservatorio tekee yhteistyötä. Kuopiossa yhteistoimintaorkesterit ovat Haapaniemen Nuorisopuhallinorkesteri, Rajalan Puhaltajat ja Pohjantien Nuorisopuhallinorkesteri, Juankoskella Juantehtaan soittajat.
Kansanmusiikkiorkesteri
Kokoontuu torstaisin Kuopion Musiikkikeskuksen muskariluokassa klo 18.15–19.15.
Kansanmusiikkiorkesteri on tarkoitettu niin vasta-alkajille kuin pidemmälle soittoharrastuksessa ehtineille soittajille. Orkesteriin voi osallistua kun osaa oman soittimensa perusteet eli saa instrumentistaan äänen ja tietää miten sitä käytetään. Kansanmusiikkiorkesterissa ideana on koota yhteen eritasoiset soittajat ja tarjota näin yhteismusisointimahdollisuuksia myös aivan soittotaipaleen alussa oleville soittajille. Opetuksessa hyödynnetään kansanmusiikille ominaista korvakuulo-oppimista ja mukana kulkee olennaisena osana myös laulu, improvisointi ja muuntelu. Orkesteria ohjaavat Anna ja Antti Janka-Murros.
AmKo-Sinfonia
Suurin orkesteri AmKo-Sinfonia toimii periodeittain. Kokoonpano on klassinen sinfoniaorkesteri kaikkine soitinryhmineen. Soittajisto koostuu konservatorion ammatillisen koulutuksen ja Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijoista sekä konservatorion edistyneimmistä musiikin perusopetuksen oppilaista. Orkesterin pääkapellimestarina toimii Savonia-amk:n Musiikin ja tanssin yksikön lehtori Rauno Tikkanen, mutta orkesteria johtavat ajoittain myös muut kapellimestarit.
Kuorot
Lapsikuoro (noin 6–8-vuotiaat)
Lapsikuorossa lauletaan tuttuja ja uudempiakin lastenlauluja yhdessä kuorokavereiden kanssa. Kuorossa myös leikitään ja liikutaan, opetellaan uusia lauluja ja musiikkitaitoja, sekä ilmaisua ja esiintymistä monipuolisia ja toiminnallisia työtapoja käyttäen.
Lapsikuoro on avoin kaikille. Se voi toimia yhteismusisointiryhmänä perusopetuksen laulajille ja soittajille tai kuoroon voi osallistua, vaikka ei olisikaan harrastanut musiikkia aikaisemmin. Lapsikuoron koko voi vaihdella ilmoittautujien määrän mukaan. Perusopetuksen oppilailla kuoro sisältyy lukukausimaksuun.
Lapsikuoroon ei ole pääsykoetta. Kuoroon ilmoittaudutaan Wilman kautta varhaisiän opintojen hakuaikana. Jatkavat oppilaat ja perusopetuksen oppilaat voivat ilmoittautua myös suoraan opettajalle.
Lapsikuororyhmiä kokoontuu kaksi:
- Kuopiossa keskiviikkoisin 16.45–17.30
- Siilinjärvellä tiistaisin 16.00–16.45
Kuoroja ohjaa laulunopettaja Mirja Juvonen.
Kuoro (noin 9–12-vuotiaat)
Kuorossa saat nauttia laulamisesta ja kehittää laulutaitojasi yhdessä laulukavereittesi kanssa. Pääset kehittämään omaa lauluääntäsi ja oppimaan uusia lauluja sekä musiikkitaitoja, ilmaisua ja esiintymistä. Kuoro antaa myös mahdollisuuden tutustua uusiin kavereihin.
Kuoro on avoin kaikille. Se voi olla jatkona lapsikuorolle tai toimia yhteismusisointiryhmänä perusopetuksen laulajille ja soittajille. Voit myös osallistua kuoroon, vaikka et olisi harrastanut musiikkia aikaisemmin. Kuoron koko voi vaihdella ilmoittautujien määrän mukaan. Perusopetuksen oppilailla kuoro sisältyy lukukausimaksuun.
Kuoroon ei ole pääsykoetta. Kuoroon ilmoittaudutaan Wilman kautta varhaisiän opintojen hakuaikana. Jatkavat oppilaat ja perusopetuksen oppilaat voivat ilmoittautua myös suoraan opettajalle.
Kuororyhmiä kokoontuu kaksi:
- Kuopiossa keskiviikkoisin 16.00–16.45
- Siilinjärvellä tiistaisin 16.45–17.30
Kuoroja ohjaa laulunopettaja Mirja Juvonen.
Lasten ja nuorten lied
Lasten lied (noin 7–13-vuotiaat)
Lied on laulajan ja pianistin duolle sävellettyä musiikkia, jonka parissa työskennellään konservatorion lasten liedissä ryhmänä. Liedopetus tarjoaa mahdollisuuden laulaa ja soittaa yhdessä, keskittyä musiikin ilmaisuun ja tulkintaan, esiintyä, tutustua uusiin kavereihin ja kokea yhteisöllisyyttä musiikkiharrastuksen parissa. Ryhmä on suunnattu konservatorion perusopetuksen oppilaille, ja se sisältyy perusopetuksen lukukausimaksuun.
Pianisteilla edellytyksenä ryhmään osallistumiselle on jo suoritettu (tai pian lähestyvä) alkutason taidonnäyte. Laulajaksi ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet pääinstrumentista riippumatta, eikä aikaisempia lauluopintoja edellytetä! Ohjelmistona käytetään lasten- ja kansanlaulutyylisiä kappaleita.
Liedryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 18–19 Musiikkikeskuksen Tutkintosalissa. Opetusta on lukukauden alussa noin kahden viikon välein ja syys-/hiihtolomasta alkaen viikoittain lukukauden loppuun saakka. Tarkemmat opetuspäivät ilmoitetaan lukukauden alussa.
Lasten ja nuorten liedin opettajina toimivat laulunopettaja Mirja Juvonen ja pianonsoiton opettaja Laura Pulkka. Kysy rohkeasti lisätietoja!
Nuorten lied (noin 13–18-vuotiaat)
Nuorten liedparien opetus järjestetään jokaiselle parille yksilöllisesti, ja tarkempi toteutus suunnitellaan yhdessä ilmoittautuneiden kanssa. Opetukseen kuuluu parien omien tuntien lisäksi ryhmätunteja silloin tällöin.
Lasten ja nuorten liedin opettajina toimivat laulunopettaja Mirja Juvonen ja pianonsoiton opettaja Laura Pulkka. Kysy rohkeasti lisätietoja!