Bändit, lauluyhtyeet, soitinyhtyeet – yhdessä tekemällä opitaan enemmän!

Ryhmässä musisointi on olennainen osa rytmimusiikin harrastamista, ja kaikille oppilaille pyritään opintojen alusta lähtien järjestämään sopiva ryhmä, jonka kanssa harjoitellaan ohjelmistoa ja musiikillisia taitoja. Ryhmätunnilla soitetaan tai lauletaan, kuunnellaan musiikkia, improvisoidaan ja harjoitellaan musiikin hahmottamista. Painotus sisällössä vaihtelee ryhmän mukaan. Monipuolinen ryhmäopetusvalikoimamme vaihtelee vuosittain. Yhteismusisointiin kuuluvat vuosittaiset bändi-illat sekä äänityssessiot Kotkankallion studiotiloissa. Bändisoiton lisäksi oppilas voi valita oman kiinnostuksensa mukaan esimerkiksi musiikkiteknologiaa ja laulu- tai soitinyhtyetyöskentelyä.

Myös musiikkitaidon opetus toteutetaan osittain ryhmäopetuksena: musiikin perusopintojen alku- ja keskitasolla musiikkitaito-opinnot on integroitu ryhmäopetukseen, eli musiikin teoriaa opiskellaan yhteismusisoinnin yhteydessä.