Toimipisteet

Kuopion konservatoriolla on kuusi toimipistettä eri paikkakunnilla.

Eri toimipisteiden opetustarjontaan, instrumenttivalikoimaan ja yhteystietoihin pääset tutustumaan toimipisteiden omilla sivuilla.

Kuopion toimipiste

Kuopion toimipiste on konservatorion toimipisteistä suurin ja koko toiminnan keskus. Kuopion toimipisteeseen kuuluu useita eri opetuspaikkoja, joista Kuopion Musiikkikeskus on suurin. Kuopion opetustarjonta on laaja sekä musiikissa että tanssissa. Kuopiossa annetaan musiikin varhaisiän opintojen, musiikin perusopintojen ja syventävien opintojen opetusta sekä musiikkialan toisen asteen ammatillista koulutusta. Tanssin osalta Kuopiossa annetaan tanssin varhaisiän opintojen opetusta sekä tanssin perusopintojen ja syventävien opintojen opetusta sekä baletissa että nykytanssissa.

Tutustu soittimiin

Juankosken toimipiste

Juankosken toimipiste perustettiin v. 1983. Toimipisteen toimialueeseen kuuluvat Juankosken lisäksi Kaavin ja Tuusniemen kunnat. Juankosken toimipisteessä annetaan musiikin ja tanssin varhaisiän opintojen, musiikin perusopintojen ja syventävien opintojen sekä tanssin perusopintojen opetusta nykytanssissa.

Musiikin perusopinnoissa ja syventävissä opinnoissa omaksi instrumentiksi voi valita Juankoskella pianon, viulun, alttoviulun, sellon, huilun, klarinetin, klassisen kitaran, nokkahuilun, sähkökitaran ja sähköbasson. Muiden soittimien opetusta järjestetään Juankoskella mahdollisuuksien mukaan.

Lapinlahden toimipiste

Lapinlahden toimipiste perustettiin v. 2001. Keväällä 2023 toimipiste muutti Viisun uusiin musiikin opetustiloihin Matin ja Liisan koululle. Lapinlahdella annetaan musiikin varhaisiän opintojen sekä musiikin perus- ja syventävien opintojen opetusta.

Lapinlahdella musiikin perusopinnoissa ja syventävissä opinnoissa omaksi instrumentiksi voi valita pianon, viulun, alttoviulun, sellon, klassisen kitaran, harmonikan, huilun, sähkökitaran, sähköbasson ja laulun (rytmimusiikki). Muiden soittimien opetusta järjestetään Lapinlahdella mahdollisuuksien mukaan.

Nilsiän toimipiste

Nilsiän toimipiste aloitti toimintansa v. 1976. Toiminnan piirissä on Nilsiän lisäksi Rautavaaran kunta. Nilsiän toimipisteessä annetaan musiikin ja tanssin varhaisiän opintojen, musiikin perusopintojen ja syventävien opintojen sekä tanssin perusopintojen opetusta.

Musiikin perusopinnoissa ja syventävissä opinnoissa omaksi soittimeksi voi valita Nilsiässä pianon, huilun, harmonikan, viulun, alttoviulun, lyömäsoittimet, sähkökitaran, sähköbasson ja rummut (rytmimusiikki). Muiden soittimien opetusta järjestetään Nilsiässä mahdollisuuksien mukaan.

Siilinjärven toimipiste

Siilinjärven toimipiste aloitti toimintansa v. 1973, jolloin taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukainen musiikinopetus aloitettiin.

Musiikin perusopinnoissa ja syventävissä opinnoissa omaksi instrumentiksi voi Siilinjärvellä valita viulun, sellon, kitaran, huilun, klarinetin, nokkahuilun, trumpetin, pianon ja laulun (klassinen). Muiden soittimien opetusta järjestetään Siilinjärvellä mahdollisuuksien mukaan.

Suonenjoen toimipiste

Suonenjoen toimipiste aloitti toimintansa v. 1973. Musiikinopiskelunsa aloitti tuolloin 49 suonenjokista lasta ja nuorta. Myöhemmin oppilaita on tullut myös Rautalammilta, Vesannolta, Tervosta ja Pieksämäeltä. Toimipisteessä annetaan musiikin varhaisiän opintojen sekä klassisen musiikin perus- ja syventävien opintojen opetusta.

Suonenjoella musiikin perusopinnoissa ja syventävissä opinnoissa omaksi instrumentiksi voi valita pianon, viulun, sellon, huilun, kitaran ja laulun (klassinen). Muiden soittimien opetusta järjestetään Suonenjoella mahdollisuuksien mukaan.

Ajankohtaista: Uutisia

13.3.2026

Haemme varhaisiän musiikinopettajaa

Hakuaika päättyy 7.4.2026.

Aloita musiikki- tai tanssiharrastus!

Hakuaika on 10.3.–15.4.2026.

26.2.2026

Afternoon Tunes tuo lounasajan musiikkihetket Itä-Suomen yliopistolle

Ammatillisten opiskelijoiden musiikkihetket ovat kuukauden viimeisenä keskiviikkona lounasaikaan Snellmanian rakennuksessa Kuopion kampuksella.